tiistai 11. kesäkuuta 2013

Nuorallakävelyä

Eräs ystäväni sanoo usein, että mistä sitä tietää, jos onni on juuri tässä hetkessä. Jos tässä on se kaikki mitä tarvitaan, kaikki mitä tulee olemaan. Joku voisi silloin ajatella, että sitä suuremmalla syyllä tuossa elämäntilanteessa kannattaa sinnitellä, niin pitkään kuin suinkin, tasapainoilla kuin nuoralla ja kyyryyn painautuen varoa vihmovaa pohjoistuulta. Totuus on kuitenkin se, että kun yhdellä nuoralla on oppinut kävelemään ja siltä horjahtaa, on helpompi löytää muita nuoria ja kulkea niitä pitkin. Minä olen lukioaikanani oppinut heittämään voltteja ja pomppimaan nuorallani horjahtelematta tuskin lainkaan. Aluksi kulku oli horjuvaa, mutta mitä pidemmälle olen tullut, sitä varmemmaksi olen tullut onnestani. Olen oppinut nauramaan, iloitsemaan ja luottamaan. Olen keräillyt matkaltani kauniita muistoja ja niiden varassa kasvanut yhä enemmän ja enemmän omaksi itsekseni. Olen oppinut luottamaan itseeni ja maailmaan. Siksi olenkin päättänyt heittäytyä ilmaan ja löytää uuden nuoran, kenties usempiakin. Aikaisemmat muistot eivät katoa tai haihdu, päinvastoin ne muodostavat hiljalleen vahvistuvan kokemusten verkon, antavat turvaa ja rohkeutta ja muistuttavat siitä, että jos latvalla tuulee, voi alemmille oksille aina palata lepäämään.

Huomenna klo 8.00 aamulla lähtee kaksi vuorokautta kestävä lentomatkani Uuden-Seelannin Aucklandiin. Siellä toimin vuoden verran Aupairina tuttavaperheessä. Tämä blogi kertoo matkastani, kokemuksistani,  ihmisistä, joita tapaan ja paikoista, joita näen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti