sunnuntai 4. elokuuta 2013

Aurinkoa ja rantaelämää

Eilen oli tosi hyvä lauantai! Heräsin seittemän aikoihin ja lähettiin aamusta Nelen kanssa La Cigaleen hengailemaan. Ostin sieltä macaroneja, sellasen hyvän italialaisen leivän ja raviolia! Sitten puolen päivän aikaan ku tulin takas kotiin, ni keitin raviolit, lämmitin vähän perjantaista soijabolognesea, otin pari siivua sitä hyvää leipää mukaan ja lähin St. Heliersiin syömään lounasta. Siinä sitten nautiskelin auringonpaisteessa ja oli kyllä ihanaa! Jälkiruoaks oli vieläpä macaroneja eli ihan oli täydellistä! Syötyäni kirjottelin siinä jonkun aikaa ja sitten menin kirjastoon lukemaan lehtiä. Kotiin palattuani luin Helsingin Sanomat iPadilta ja lähin pian takas St. Heliersiin lenkkivaatteet päällä. Juoksin ja hyppelin siinä puistossa niin et näytin varmaan aika sekopäiseltä, mut oli ainaki hauskaa! Lopuks menin merenrantaan venyttelemään ja jäin siellä vielä pitkäks toviks makaamaan silmät kiinni ja kuuntelemaan aaltojen ääniä. Kun avasin silmät taas ni oliki jo pimee ja lähin kotiin. Emma oli tehny tonnikalapastasalaattia (tai semmosta jännää) ja söin sitä suihkussa käytyäni. Vielä katoin lopuks Sinkkuelämää huoneessani ennen ku menin nukkumaan. Ihana päivä! Kuvia en kyllä ottanu juur nimeksikään, mut joskus vaan hetkessä oleminen on tärkeempää ku sen hetken nappaaminen kameraan, joten eipä haittaa! 

Perjantaina mun taas ei tarvinnu heittää poikia koululle, joten menin suoraan St. Heliersiin viettämään päivää. Ekaks istuin kirjastossa kirjottamassa ja sit lounasaikaan kävelin rannalle syömään tonnikalasalaattia, jonka olin aamulla tehnyt. Lounaan jälkeen kiertelin vielä vähän "kaupoissa" ja lähin sitten kodin kautta Mt. Wellingtonille juoksemaan. Oli kyllä sen verran hurjan tuulinen päivä, että siinä ei paljoo juostu vaan lähinnä nojauduttiin tuulen ja koitettiin olla lähtemättä lentoon! Ihanan dramaattinen olo ku kulkee simmosessa myrskytuulessa tulivuoren huipulla! (Tiedän et korostan tota tulivuori -sanaa jatkuvasti vaiks se on kauan sit sammunu ja kaikkea, mut en vaan pääse siit yli et ihminen oikeesti voi lenkkeillä tulivuorella!!) Sit Emma vielä soitti ja sano et hakee mun puolesta pojat koulusta, joten ajoin vaan kotiin, laitoin pojille eväät valmiiks ja olin ihan relax! Pojat on innostunu siitä, et mun iPadilla voi kirjottaa tarinoita, joten ne teki sitä aika pitkään. Kiva, että on jotain mikä saa ne innostumaan kirjottamisesta! Illalla mulla oli babysittausta ja tehtiin poikien kanssa lämpimiä voileipiä, joille sai laittaa tonnikalaa tai soijabolognesea. Nam, oli hyvää!

Tänään olin aamun kotona kirjottamassa ja lounaan jälkeen lähin Mission Bayhin olemaan. Suunitelmissa oli ostaa postikortteja, mut unohin ihan kokonaan, joten se jää sit myöhemmäks. Sen sijaan istuin puistossa ja kirjotin (älkää kysykö mitä niin kauheesti kirjotan, simmosta järjetöntä ajatuksenvirtaa vaan) sekä valokuvailin. Oli tosi nätti päivä ja koko Mission Bay oli ihan täynnä ihmisiä. Oli lapsia lennättämässä leijaa, rugbypelaajia heittelemässä palloa ja perheitä pitämässä piknikkiä. Koska kahvilat oli aika täysiä, ni menin Kohimaramaan The Store -kahvilaan ja ostin Lemon Curd -jäätelöä, jonka söin samalla ku kuljeskelin siinä Kohimaraman katuja. Oisin voinu vielä illalla mennä johonkin lenkille tai muuta, mut taidan tyytyy siihen et venyttelen hyvin ennen nukkumaanmenoo :)

Ps. Kirjotin tän iPadilla, eikä noi kuvat oikeen suostu asettumaan, joten pahottelut siitä :)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti