lauantai 2. marraskuuta 2013

Kesäistä kevättä!

Heipparallaa sinne Suomeen (ja muihinkin maihin) taas vaihteeks! Mulla on nyt vähän säästökuuri päällä, että riittää keväällä rahat kaikkiin kivoihin ja vähemmän kivoihin juttuihin. Siksipä on elämä tällä hetkellä lähinnä sellaista, että kävelen rannalle, kirjastoon, puistoon tai mihin millonkin, oon siellä ja tapaan kavereita. Mulla on kaikenlaista sellasta sattunut, mistä en oo vielä ehtinyt kirjottaa, mutta koitan tässä päivityksessä laittaa arkistosta vähän kuvia, joita en oo vielä julkassu ja kertoo juttuja, joita en oo muistanu! Toi Bay of Islandsin "juttusarjakin" on vielä kesken, joten sitäkin pitää varmaan ihan pikimiten kirjottaa lisää! Nyt kuitenki niitä kuvia sun muita :) 


Vietettiin lämmintä sunnuntai-päivää Mission Bayssa Selinan, Janien ja Sophian kanssa :) 


Pojilla oli taas parin viikon lomat ihan justiinsa, mut sinänsä oli jännät lomaviikot, et pojat ei ollukkaa kovin kauheesti kotona, joten mulle jäi aika paljon vähempään ku kolmeen päivään viikossa se poikien kanssa oleminen! Parina päivänä ehdittiin kuitenkin täällä Aucklandissakin seikkailla. Käytiin yhtenä päivänä sellasessa kivassa sisäleikkipuistossa, jossa pojat viihtys koko päivän. Toisina päivinä lähinnä "hengailtiin" rannoilla ja puistoissa. Musta on niin hauska kattoa ku noi löytää aina jotain jännää rannoiltaki ja niistä tulee niin luonnonlapsia heti ku sinne pääsee! 


Mulla alko Ranskan tunnit tuossa joku aika sitten ja oon sillon tällön käynyt kävelyllä läheisessä Albert Parkissa ennen tuntien alkua. On vähän hämmentävää, kun tuolla puistossa tulee niin eurooppalainen olo, mut sitten välillä vastaan tupsahtaa palmupuu ja sillon tuleeki hölmistynyt tunne. Ranskan tunnit on ollu aivan ihania ja mielenkiintosia! En muistanukaan miten hauskaa mut vaikeeta on oppia uutta kieltä! Nyt on perusverbit jo hallussa, samoin ku yksinkertanen asiointi ja ittensä esittely! ;) Kurssin opettaja, Jennifer, on sellanen nuori pariisilainen nainen, joka on tosi mukava ja hauska sekä myös hyvä opettaja! Kurssikavereina on kanadalainen Emily, australialainen Tom ja uus-seelantilaiset Rebecca ja Nick. Eli ei sen enempää porukkaa, joten aika teho-opetusta! ;) 


Tapasin sellasen suomalaisen Sarahin, itse asiassa niin, että hän laittoi mun blogiin viestiä, et ois kiva tavata, kun hän ei paljon ketään täältä vielä tunne. No, niinhän me sitten tavattiin ja käytiin kahvilla. Siitä asti on hyvin juttu luistanu ja ollaan käyty siellä sun täällä, mm. yllä olevista kuvista näkyvällä Mt. Edenillä. Tän tekstin alla olevat kuvat on sit taas One Tree Hilliltä, jolla käytiin samaisena päivänä kuin Mt. Edenilläkin! :) 


One Tree Hillillä on sellanen historia, että se oli alunperin (ennen eurooppalaisten tuloa) maoreille tosi tärkee, pyhä paikka. Se on sijainniltaan aikalailla Aucklandin keskellä ja sieltä on hyvä näkyvyys molempiin satamiin (itä- ja länsipuolelle). Iät ja ajat tuon kukkulan huipulla oli kasvanu yksinäinen puu, mut eurooppalaisten tultua joku hölmö metsämies meni kaatamaan sen. No, sitten istutettiin uus puu (tai itse asiassa aluks kaks), joka ei ollu seelantilainen lajike ollenkaan. 90-luvulla kuitenkin muutamat maorit, joita harmitti sorretuks tuleminen, päättivät mennä kaatamaan senkin puun, koska sitä pidettiin kapitalismin merkkinä. Nyt siellä on jäljellä enää tuo obeliski, joka oli toki jo aiemmin pystytetty. Sinne on vissiin suuniteltu uuden puun laittamista, mut siellä huipulla on niin tuulista, että se on tosissaan aika vaikeeta saada joku puuntaimi siellä selviytymään. 
Käveltiin Sarahin kanssa koko puiston läpi ja ihailtiin siellä eleleviä lampaita. Jotkut niistä oli aitojen takana ihmisiltä suojassa, mut sit osa vaelteli ihan vapaana ja ilosena siellä ihmisten seassa ja kulki tienlaitaakin. Autoilijoilla oli siis siinä vähän varomista, ettei aja minkään söpön karitsan yli! 


Käytiin Sarahin kanssa myös Rangitotolla (eli sillä tulivuorisaarella, joka näkyy mm. Mission Bayn rannalta). Oli aika pirullista ylämäkeä taas ja mulla tuli akillesjänne siellä kipeeks. Onneks se on jo ainaki toistaseks hyvin toipunu eikä satu enää. :) Patikoinnin jälkeen mentiin Ferry Buildingin ihanaan gelato-paikkaan nauttimaan kaupungin parhaasta gelatosta! Istuttiin siellä syömisen jälkeenki vielä pitkään ja juteltiin kaikenlaisesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. 

Huh, laitan varmaan lähipäivinä vielä toisen päivityksen näistä menneistä tapahtumista, ku muuten tulee nii pitkä postaus ettei kukaan jaksa sitä lukea! Elikä kirjottelen pian taas lisää! Hejdå ja vi ses siihen asti! :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti