tiistai 11. helmikuuta 2014

Days like these

Hei rakkaat! Täällä on kesä! Ihana, todellinen, kokonainen kesä! Sellainen, että joka päivä aurinko löytää tämän kaupungin ja vie kaiken kuin vuosikymmeniä ajassa taaksepäin. Elämä tapahtuu ulkona; kaupunki purjehtii, lennättää leijaa, järjestää piknikejä merenrannalla ja lukee kirjaa nurmella. Tai minä ainakin! Rakastan olla ja nauttia, elää niin kuin ei olisi koskaan ennen. Tahtoisin ostaa öljyvärit ja pensselin ja maalata tämän koko kauniin kesän talteen. 


Poikien kesäloman viimeisen päivän (Niin, tämä kesä on minun näkökulmastani vasta heinäkuun puolivälissä ja pojat joutuvat jo kouluun) vietimme One Tree Hill -puistossa kaksoset seuranamme. Pakkasin mukaan eväät, pojille potkulaudat ja itselleni romaanin sekä suloisen runoiluvihkoni. En voi käsittää, miten pojat (paitsi Caleb) olisivat jo tunnin päästä tahtoneet kotiin. Mitä siellä kotona on? Elämähän on ulkona! Oikeasti. Niin hullunkurista.

Aucklandin keskusta on omituinen paikka. Joskus ajattelin, että se on muovinen ja turha. Sitten lauantaina eksyimme Nelen kanssa sinne aivan todenteolla (ja tarkoituksella) löytäen niin boheemeja ja kauniita katuja, ettei Queen Streetiä (pääkatua) katsellessa voisi arvata. Yllättäen tuli mieleen Istanbul, ja sitten Berliini. Ja toisinaan taas jokin aivan muu kaupunki; sellainen, jota en koskaan ennen ollut nähnyt. 

 
Ostin kaupungilta itselleni kauniin kesämekon, sillä rakastuin siihen kaikella sielullani! Niin käy kun erehtyy kävelemään vaatekauppaan, vaikka ei alunperin ollut tarkoitus ostaa mitään. Oikeasti en ole ostanut itselleni uusia vaatteita (tai hattuja tai kenkiä) kuukausiin, eikä ole sellainen olo, että tarvitsisikaan. Paljon mieluummin käytän rahani matkusteluun ja uusiin kokemuksiin! Vaikka täytyy sanoa, että tuo mekko on kyllä aivan pakahduttavan ihana! 
Matkustimme kaupungilta bussilla Mission Bayhin ja rannalle, sillä Nele halusi tehdä simpukoista syntymäpäivätoivotuksen ystävälleen. Kuinka kauniisti ajateltu! 


Seuraavana päivänä kävin Mission Bayssa myös. Kirjoitin sanoja hiekkaan. Ensin kirjotin 'FOOL', enkä tiedä ollenkaan miksi. Siitä tuli outo olo, sellainen syyttävä. Ja kurja. Itseänikö minä siinä puhuttelin vai ketä? Päätin muotoilla sanasta toisen; huomasin, että simpukoiden paikkoja vaihtelemalla siitä saisi helposti sanan 'LOVE'. Kirjoitin sen, mutta siitäkin tuli outo olo. Ei ollenkaan siihen hetkeen sopiva ja ihan liian ylimakea, tunkkainen. Joten päädyin korjaamaan sen sanaan 'LIFE'. Elämä - yhtä kuin hymy, yhtä kuin onni, yhtä kuin raikas ilma. 



Tämän viikon tiistaista haluan kertoa teille kaiken, sillä se oli hyvä tiistai. Aamulla tietysti laitoin pojat valmiiksi kouluun ja vein heidät sinne myös. Siivosin keittiön, laitoin vaatteet kaappeihin (vaikka pyyhkeet tosin unohdin narulle..) Illalla pojat menisuvät isovanhemmilleen, joten minulla olisi koko päivä omaa aikaa! Aluksi lähdin lenkille Mt. Wellingtonille (sille tulivuorelle tuossa vieressä). Juoksin niin, että hiukset hulmusivat ja sitten venyttelin maisemia ihaillen. Kotiin palattuani kävin suihkussa ja valmistauduin nopeasti, sillä seuraava määränpääni oli aivan ihana puisto nimeltään Auckland Domain. Tuon puiston läpi ajoin kerran vahingossa poikien kanssa ja rakastuin välittömästi! Puiston keskellä on kaunis, jylhä museo ja aivan sen lähellä suloinen talvipuutarha. Söin ensin puiston nurmella lounassalaattini ja sitten lähdin sivistymään. Museossa oli esillä aivan kaikkea: muinaista maori-esineistöä, vanhoja huonekaluja ja soittimia, sotalentokoneita ja täytettyjä eläimiä sekä dinosaurusten luita. Ja sinne oli vieläpä ilmainen pääsy, kun oli Uuden-Seelannin asukas (näytin kirjastokortin ja se riitti todisteeksi). 


Museon ylimmässä pääaulassa oli esillä kaikkien toisessa maailmansodassa kaatuneiden uusi-seelantilaisten nimet. Lisäksi oli kauniita muistomerkkejä ja ikkunamaalauksia.


Museosta löytyi myös ihana, suloinen, vanhanaikainen kirjasto! En kehdannut ottaa kauheasti kuvia, sillä se ei varmaankaan ollut kovin sallittua, mutta hyllyjen välissä kehtasin pari ottaa. Kirjastonhoitajan tiskin vieressä oli pitkä rivi sellaisia vanhoja kirjainlaatikoita, joista saattoi etsiä tiettyä kirjaa tai kirjailijaa. Ja lukusalissa oli ihmisiä syventyneinä suuriin, vanhuudestaan rapiseviin tieto-opuksiinsa. 


Talvipuutarhaa lähestyin epävarmoin askelin, sillä arvelin, että sinne ainakin olisi pääsymaksu ja muuta sekavaa. Yllätyin kuitenkin hämmentävän positiivisesti, sillä puutarhaan oli täysin vapaa pääsy: ei ollut edes vahtimestaria ovella! Ja voi miten kaunis puutarha se olikaan! Niin kaunis, että sinne voisi unohtua koko elämäksi, haaveilemaan menneistä ajoista ja kuuntelemaan lintujen lauluja. 

Puutarhan vieressä oli lampi, jonka rannalle istuuduin lopulta kirjani kanssa. Söin välipalaksi porkkanatikkuja ja hummusta, hymistelin ihanaa tunnetta silmät kiinni ja lueskelin vain. Jotenkin sinä iltapäivänä maailma avartui minulle niin täysin ja olin aivan epätavallisella tavalla täydellisen rentoutunut ja onnellinen. 

Matkalla kotiin sain istua kello viiden ruuhkassa, mutta ei se haitannut minua ollenkaan vaan hymyilin vain. Pysähdyin Tamaki Drivellä ottamaan kuvia merestä ja kun Mission Bayn laidalla tulin risteykseen, josta saattoi kääntyä kukkulan päälle katsomaan maisemia ja muistomerkkiä (se muistomerkki oli pystytetty jonkin poliitikon kunniaksi), päädyinkin sinne ja takaisin tullessani ruuhka olikin jo hyvin hälventynyt. 
































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti